Kimolassa yrittäjät varautuvat sulkukanavan tuloon

Kimolassa yrittäjät varautuvat sulkukanavan tuloon

Jaalan Kimolassa jännitetään valtiovallan lisärahoituspäätöstä kanavahankkeelle. Iitti, Heinola ja Kouvola ovat mukana kustannusten noususta huolimatta, sillä sulkukanavan katsotaan olevan tervetullut lisä matkailun vetovoimatekijänä.

Sulkuhanke on tuomassa euroja alueelle jo rakentamisen aikana.
- Rakentamiseen liittyviä tarjouspyyntöjä on meidän tietojen mukaan kysytty ainakin kolmelta yrittäjältä Jaalasta ja yhdeltä Iitin puolelta, Mettikylän Murskeen yrittäjäpariskunta Leena Väärälä-Vesa (pääkuvassa oikealla) ja Kalle Vesa (pääkuvassa vasemmalla) kertovat. He ovat itse tarjouksen jättäjien luvussa mukana.
Maamassojen läjitysalueesta on myös tehty yksi sopimus Kimolassa.

Kanavan suulla sijaitsevalla Ilonojan kartanolla on käynnistymässä remontti, jossa päärakennukseen tulee lisää majoitustilaa 2-5 henkilölle. Kartanon Renkitupa on jo nyt vuokrattavissa ja sinne mahtuu seitsemän henkilöä.
- Aittojakin voidaan kunnostaa kesämajoitusta varten, Karoliina Ilonoja (pääkuvassa keskellä) kertoo.

Kimolan ja Vuolenkosken yrittäjät ovat perustaneet yhteiset nettisivut ”rakennetaankimolankanava”, johon listattiin yrityksiä, jotka ovat valmiita tarjoamaan palveluitaan rakentamisen aikana. Sieltä pääurakoitsijoiden on helppo löytää alihankkijoita.
- Paljon ideoita odottaa toteutusta heti kun lopullinen rakentamispäätös tulee. Monenlaista aktiviteettia on suunnitteilla, mutta eihän yrittäjät lähde niitä tekemään ennen kuin on varmuus. Talvisäilytyspaikkoja ja täyden palvelun huollot veneille, sup-lautavuokrausta, kahvila- ja kioskitoimintaa sulun lähistölle, kaikkea ei parane vielä paljastaakaan, yrittäjät luettelevat.

Lounaskahvila toimii jo
Keskitalon Maatilaleipomon yhteyteen Kimolaan on jo avattu 35-paikkainen lounaskahvila. Leipomo- ja keittiötilat sijaitsevat entisessä navettakiinteistössä ja rakennuksen kupeeseen oli hahmoteltu kahvilatilaa jo pitkän aikaa. Toteutukselle oli nyt sopiva hetki, kun kanavan rakennustöiden aloittaminen on ovella.
Samalla tapahtui sukupolvenvaihdos, kun Eija ja Aimo Jälkön pojat Veli-Matti ja Ville-Pekka (kuvassa alla) ryhtyivät vetämään yritystä.
- Kahvila toimii lounasaikaan, tietenkin myös tilauspohjalta. Myöhemmin on suunnitelmissa avata myös pieni leipomomyymälä, kokkitaustan omaava Veli-Matti Jälkö kertoo.
Yrityskokonaisuuteen kuuluu leipomon ja kahvilan lisäksi tilava neljän makuuhuoneen vuokramökki Kimolanlahden rannalla sekä Verlan Makasiinikahvila tehdasmuseon aukioloaikoina.

 

- Paljon ideoita odottaa toteutusta heti kun lopullinen rakentamispäätös tulee, yrittäjät kertovat.

Teksti ja kuvat: Veijo Tervonen